Uusiin yrityslainoihin 3 kuukauden lyhennysvapaa maksuohjelman alkuun veloituksetta. Tutustu myös uuteen Kasvurahoituksen luottolimiittiin!

13.8.2021 klo 00.00

Kasvun rahoitus kasvun kiihtymisvaiheessa

Korona-ajan liiketoimien hidastumisen jälkeen yrityksillä on edessään ripeä kasvun aika, joka on yllättänyt monet pk-yritykset voimakkuudellaan. Yrityksen kasvua voi käynnistää tai vauhdittaa ulkopuolisella rahoituksella ja yritykselle sopiva rahoituskumppani on hyvä valita jo ennen kasvun kiihtymisvaihetta.

Kasvurahoitus on kasvun kumppani kasvukykyiselle pk-yritykselle. Kasvurahoitus yrityslaina on tutkitusti luotettava ja yksi edullisimmista vaihtoehdoista yrityksen kasvun rahoitukseen. Yrityslainan lisäksi joustava Kasvurahoituksen luottolimiitti yritykselle on helppoudessaan ja kustannuksiltaan markkinoiden ykkönen kassanhallintaan.

Jo lähes 1.000 pk-yritystä on valinnut Kasvurahoituksen kasvun kumppaniksi.

Kasvurahoitus luottolimiitti

Moni yritys tarvitsee kassanhallintaan työkaluja esimerkiksi kausivaihteluiden tai laskutusviiveiden vuoksi.

Limiittimuotoinen laina sopii hyvin kassanhallintaan, sillä sen avulla yritys voi etukäteen varautua äkillisiinkin muutoksiin kassavirrassa ja ylläpitää maksukykyään. Limiitin toimintaperiaate on samankaltainen kuin luottokortilla. Limiittiä voi hyödyntää sen verran kuin tilanne vaatii ja avointa lainapääomaa on helppo säädellä tarpeita vastaavaksi tekemällä lyhennyksiä yrityksen kassatilanteen mahdollistaessa.

Kasvurahoituksen limiitin etuihin lukeutuu myös asiakkaan laaja mahdollisuus säädellä maksueriään kassaansa sopiviksi, sillä korkoa tarvitsee maksaa vain avoimesta pääomasta eikä limiitistä peritä erillistä kuukausimaksua. Limiitti on täysin maksuton silloin, kun lainapääomaa ei ole käytössä. Limiitin takaisinmaksussa voi hyödyntää lyhennysvapaita tavallisen lainan tapaan, vieläpä jopa 12 ensimmäisen kuukauden ajan. Limiitin etuihin lukeutuu myös sen jatkuvuus. Uutta lainahakemusta ei tarvitse tehdä uuden rahoitustarpeen tullessa eteen, vaan avoimesta limiitistä voi tehdä limiittinostoja verkkopalvelussa ilman erillistä yhteydenottoa tai lainahakemusta. Moni yritys onkin avannut limiittisopimuksen varmuuden vuoksi, jolloin rahoitus on hyödynnettävissä tarpeen yllättäessä.

Yrityksen luottolimiitin avaus tapahtuu vaivattomasti verkkopalvelumme asiakaspuolella. Uusien asiakkaiden rekisteröityminen asiakkaaksi eli asiakkuuden avaus tapahtuu nopeasti verkossa.

Kasvurahoitus yrityslaina

Yritykset tarvitsevat rahoitusta kassanhallinnan ohella myös muihin tarpeisiin, kuten investointeihin ja muihin selkeämmin rajattuihin käyttökohteisiin.

Kasvurahoitus yrityslaina on tasaerin maksettavana rahoituksena selkeä vaihtoehto, jossa Kasvurahoituksen selkeä kustannusrakenne auttaa takaisinmaksun suunnittelussa. Kuukausierän sisältäessä kaikki rahoituksen hoitamiseen liittyvät maksut, eli pääoman lyhennyksen ja koron osuuden, yrityksen on helppo laskea sopiva takaisinmaksuaika ennakkoon ja suunnitella tulevia kassavirtoja. Täsmällinen budjetointi on kasvun ja toimintakyvyn kannalta tärkeää ja sen avulla yritys voi keskittyä päivittäiseen ydinosaamiseensa vähentämällä epävarmuutta tulojen ja menojen tasapainosta. Yrityslainan maksusuunnitelma on tiedossa ennakolta ja tiedossa olevien maksujen avulla yritys voi tukea riskienhallintaansa. Suurempia hankintoja varten Kasvurahoituksen yrityslainaa on saatavilla aina 250 000 euroon asti.

Maksuttoman yrityslainatarjouksen yritykselle voi pyytää verkkopalvelustamme.

Kasvurahoitus kasvun kumppanina

Kasvun rahoituksessa yrityksille on tarjolla useita vaihtoehtoja. Verkkopohjainen yrityspalvelumme ja ylivertainen asiakaspalvelu on on saanut asiakkailtamme paljon erinomaisia arvioita.

Sekä yrityslaina että limiitti myönnetään ilman reaalivakuuksia. Yrittäjä voi tarkastella verkkopalvelussamme omaa sivuaan, johon on koostettu samaan paikkaan kaikki tiedot niin limiittiä kuin yrityslainaa koskien. Molempia lainamuotoja yhdistää myös vaivaton hakuprosessi ja yritys voi hakea molempia rahoituksia yhtiömuodosta riippumatta. Yrityksesi voi olla osakeyhtiö, toiminimi, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö. Rahoitustarpeet ovat yritys- ja tilannekohtaisia, joten on tarpeellista pohtia omalle yritykselleen sopivin rahoituksen muoto. Kasvurahoituksen tiimi auttaa rahoituksen suunnittelussa, tavoitat asiantuntijamme numerosta +358 9 6829 8003 (ark. 9-16) tai sähköpostitse yrityslaina@kasvurahoitus.fi.

Kasvurahoitus yrityslaina ja yrityksen Kasvurahoitus luottolimiitti on haettavissa yksinkertaisesti Kasvurahoituksen verkkopalvelusta ilman reaalivakuuksia.