Kesäetu! Kesän aikana nostettuihin yrityslainoihin 3 kuukauden lyhennysvapaa maksuohjelman alkuun veloituksetta.

8.6.2021 klo 00.00

Viisi vinkkiä yrittäjälle onnistuneeseen lomaan

Koronatilanteen aiheuttamien ylimääräisten järjestelyiden sekä hankaluuksien myötä on monelle yrittäjälle loma ehkä ajankohtaisempi sekä tarpeellisempi kuin koskaan aiemmin. Olemme koonneet viisi vinkkiä yrittäjälle onnistuneen loman varmistamiseksi!

Vallitseva markkinatilanne sekä koronapandemia ovat aiheuttaneet hankaluuksia monen yrityksen operatiiviseen toimintaanviimeisen kahden vuoden aikana. Viimeaikaiset tilastot ovat antaneet viitteitä siitä, että tilanne voisi lähitulevaisuudessa kääntyä paremmaksi nykytilanteen sekä -rajoitusten osalta. Koronatilanteen aiheuttamien ylimääräisten järjestelyiden sekä hankaluuksien myötä on monelle yrittäjälle loma ehkä ajankohtaisempi sekä tarpeellisempi kuin koskaan aiemmin.

viisi vinkkiä onnistuneeseen lomaan

Kasvurahoituksen tiimi on koonnut yrittäjälle muistilistan asioista, jotka yrittäjän kannattaa ottaa huomioon ennen lomalle lähtöä:

1. Uskalla delegoida

Moni yrittäjä on oman yrityksensä selkäranka ja toimii elintärkeänä osana yrityksen operatiivista toimintaa.Kokonaisuuden kannalta on kuitenkin myös toinenkin elintärkeä tekijä: yrityksen henkilöstö.

Uskalla siis delegoida tärkeimmät asiat yrityksen henkilöstölle, jotta voit keskittyä lomailuun. Luottamus henkilöstöön on yksi tärkeä tekijä, jolla voit osoittaa arvostusta yrityksesi nykyiseen henkilöstöön sekä mahdollistaa hyvänsekä kehittävänilmapiirin yrityksessä.

2. Pyri hoitamaan toiminnan kannalta kriittiset asiat ennen lomaa

Täydellisen lomaelämyksen saavuttamiseksi kannattaa yrityksen toiminnan kannalta kriittiset asiat hoitaa ennen lomaa. Mikäli yrityksellä on akuutteja menoeriä kuten veroja tai palkkoja maksettavana, on yrittäjän syytä hoitaa asiat kuntoon ennen lomalle lähtöä. Yksi yritysten yleisimmistä kriiseistä on kassakriisi, joka voi osua ikävästi ajankohtaan, jolloin yrittäjä on lähdössä lomalle.

Tilanteeseen ratkaisun voi tarjota esimerkiksi Kasvurahoituksen nopea yrityslaina, joka tarjoaa yrittäjälle ratkaisun akuuttiin tilanteeseen jopa tunnissa.

3. Ota aikaa myös itsellesi

Yrittäjät tyypillisesti kokevat yrityksensä kuin omana lapsenaan,ja suhtautuvat yrityksen asioihin intohimoisesti sekä ammattitaidolla. Hyvä niin, sillä yritykset ovat erittäin tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Yrittäjän kannalta tärkeä taito on kuitenkin myös osata jättää yrityksen asiat hetkeksi taka-alalle ja keskittyä täysin yrityksen ulkopuolisiin asioihin.

Pieni irtiotto yrittäjän arjesta auttaa tyypillisesti yrittäjän jaksamiseen sekä työskentelyn tehokkuuteen pitkällä aikavälillä.

4. Luota asiakkaisiin

Yrittäjät usein pelkäävät, että loman aikana asiakkaat vaihtavat palveluntarjoajaa tai muutoin eivät ole enää yrittäjän tavoitettavissa loman jälkeen. Luota kuitenkin oman yrityksesi tuotteisiin tai palveluihinja muista, että asiakkaat ovat päätyneet jo aiemmin yrityksesi asiakkaaksi, joten miksei näin kävisi myös jatkossa? Monet asiakkaista myös pitävät itse lomansa kesällä, joten on hyvin todennäköistä, etteivät he lomasi aikana tarvitse yrityksesi palveluita. Hyvä yrittäjä osaa kuitenkin jaksottaa lomansa siten, että pahin sesonki ei ole juuri käynnissä.

Loma kannattaa suunnitella ajanjaksolle, jolloin tiedät, ettäkysyntä ei ole huipussaan. Muista myös laittaa lomaviesti vähintään sähköpostiin, jotta asiakkaat tietävät sinun olevan lomalla!

5. Anna luovuuden kukkia!

Irtiotto yrityksen operatiivisesta toiminnasta toimii usein näköalapaikkana sille, mitä yrityksen toiminnassa voisi kehittää. Mikäli siis saat riippumatossa lyömättömän idean yrityksesitoiminnan kehittämiseen, uskalla kirjoittaa kehitysideat ylös!

Rentouttavan loman, muutaman hyvän idean sekä täysien akkujen kanssa olet varmasti loman jälkeen valmis viemään yrityksesi toiminnan seuraavalle tasolle.